BREEAM-luokitus on Euroopan johtava ympäristöluokitusjärjestelmä, joka on osoitus rakennushankkeen vastuullisuudesta kolmannen osapuolen arvioimana. BREEAM-sertifioidun rakennuksen vastuullisuus ei kuitenkaan tyssää luovutusvaiheeseen, vaan myös käyttäjä saa osansa rakennuksen ja sen ympäristön vuoksi tehdyistä toimenpiteistä.
Axla Logistics saa heinäkuussa 2024 Tuusulassa käyttöönsä uudet toimitilat, joiden eteen on ympäristönäkökulmasta nähty normaalia enemmän vaivaa. BREEAM New Construction -mallilla rakennettava toimitila on Suomen ensimmäinen versio 6-luokitusmallilla korkeimman mahdollisen Outstanding -tason saavuttava rakennus.

Korkein mahdollinen luokitustaso tarkoittaa sitä, että suurin osa BREEAM-kriteeristön pisteistä oli haettava; suunnittelussa ja toteutuksessa panostettiin monipuolisesti esimerkiksi vastuullisten, kierrätettyjen ja vähäpäästöisten tuotteiden käyttämiseen, energiankäytön, elinkaarikustannusten, hiilijalanjäljen ja materiaalinkäytön minimointiin ja sen vähäisen energian ympäristöystävälliseen tuottamiseen. Tämän kaiken keskellä on huomioitu myös ympäristön muut asukit: niin naapurit kuin ympäristössä pesivät varpuset.
Axla Logistics pääsee tiloihin, joissa sekä ihmisen, kukkaron, että ympärillä olevien luontokappaleiden on hyvä olla – pihasta nimittäin löytyy mm. linnunpönttöjä, hyönteishotelleja, lahopuita ja erilaista kasvillisuutta biodiversiteetin parantamiseksi. Myös ihmisiä on muistettu esimerkiksi käyttämällä vähäpäästöisiä materiaaleja, tarjoamalla hyvinvointia tukevat olosuhteet ja luomalla turvallisia reittejä logistiikkapihan lomitse ja tarjoamalla mahdollisuuden esimerkiksi sähköautojen lataukseen ja turvalliseen polkupyörien säilytykseen.

Kohteen BREEAM -konsulttina toiminut Laura Bahana Kennilä Susteralta korostaa yhteistyön merkitystä korkean ympäristösuorituskyvyn ja EU taksonomianmukaisissa kohteissa.
Saumattoman yhteistyön ansiosta Axla saa käyttöönsä modernit, terveelliset, turvalliset, energiatehokkaat ja kiistattomasti Outstandingit-tilat, joissa käyttäjä ja toivottavasti myös pihan pörriäiset viihtyvät.
Sustera (ent. Raksystems) on ympäristösertifiointien markkinajohtaja ja kiinteistöjen asiantuntijayritys, jonka toiminnan ytimessä on vaikuttavuuden luominen. Tavoitteenamme on kiihdyttää muutosta kohti vastuullisempaa rakentamista ja kiinteistöjohtamista ja auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään merkittävästi.
Tekstin on kirjoittanut
Laura Bahana Kennilä
Team Leader, MSc. Eng, BREEAM AP & Assessor
Sustera Group