Verkkokauppalogistiikan ulkoistaminen menestystekijänä

Axla Logistics oli kutsuttu Creamarketing Oy järjestämään Verkkokauppa-päivä-tilaisuuteen puhumaan aiheesta ”Verkkokauppalogistiikka menestystekijänä”. Olemme tästä kovin iloisia ja haluammekin heti alkuun kiittää järjestäjiä hienosta päivästä. Kohtaamiset eri verkkokauppiaiden kanssa ja puhuminen niin logistiikasta kuin yrittäjyydestä ovat meille mieluisia. Me Axlalla ymmärrämme, kuinka tärkeä osa logistiikka on asiakaskokemusta. Totesimmekin puheenvuorossamme, että yleisin kysymys verkkokaupan asiakaspalvelussa onkin: ”Missä on minun pakettini?”

Miksi sitten verkkokauppalogistiikan ulkoistaminen kannattaa tehdä

Syitä voi olla monia. Päällimmäisenä nousevat varmasti kustannukset, osaaminen ja skaalautuvuus, mutta ennen kaikkea, olisiko ehkä tarkoituksenmukaista, että verkkokauppias keskittyy siihen, mikä luo eniten arvoa kaupalle – nimittäin tuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Logistiikan ulkoistaminen antaa verkkokauppayrityksille mahdollisuuden keskittyä ydinosaamiseensa, kuten tuotekehitykseen, markkinointiin ja asiakaskokemukseen. Logistiikan monimutkaisuuksien hallinta jää asiantuntijoille, jolloin yritys voi käyttää resurssejaan tehokkaammin.

Jos logistiikka ei ole yksi yrityksesi ydinkompetensseista ja se vie resursseja ja huomiota pois tärkeiltä alueilta kuten asiakaspalvelusta tai myynnistä, ulkoistaminen auttaa keskittymään näihin kriittisiin toimintoihin. Näin yritys varmistaa, että se tarjoaa parhaan mahdollisen palvelun asiakkailleen ja pysyy kilpailukykyisenä markkinoilla.
Kun in-house-logistiikan (varastointi, henkilöstö, kuljetus) ylläpitokustannukset käyvät kohtuuttomiksi tai vievät resursseja pois ydinliiketoiminta-alueiden investoinneista, ulkoistaminen voi olla järkevä ratkaisu. Yrityksesi kannattaa investoida kasvuun ja suunnata omat T&K panostukset omiin ydinosaamisalueisiin.

Kuva: DALL·E – Piirrä kuva jossa on Verkkokauppalogistiikan johtava asiantuntija sekä taustalla näkyy fulfilmentcenter, AutoStore ja ahkeria ihmisiä

Meidän järjestelmät Axlalla tarjoavat edistynyttä teknologiaa varastonhallintaan, tilausten seurantaan, keräykseen ja toimitukseen. Tämä kaikki parantaa asiakaskokemusta tarjoamalla nopeampaa ja luotettavampaa palvelua. Moni asiakkaistamme arvostaakin nopeita ja täsmällisiä tilauskäsittelyprosessejamme, jotka ovat lisänneet heidän asiakastyytyväisyyttä ja uskollisuutta.

Kun verkkokauppojen volyymit kasvavat, tilausten tehokas ja nopea käsittely muodostuu usein pullonkaulaksi. Jos yrityksesi kasvaa nopeammin kuin nykyiset logistiikkatoiminnot pystyvät tukemaan, tai jos kamppailet huippukauden volyymien hallinnassa, ulkoistaminen on luultavasti ainoa oikea ratkaisu. Logistiikan hallinnan monimutkaisuus voi ylittää yrityksesi sisäiset kyvykkyydet ja ulkoistamalla moderniin ja kehittyneeseen toijaan voit varmistaa, että kilpailukyky säilyy ja vastaa asiakkaiden odotuksiin monipuolisesti. Axlan nykyaikaiset ratkaisut tarjoavat yrityksellesi tarvittavan joustavuuden ja kapasiteetin kasvun hallintaan.

Axla avaa uuden fulfilment centerinsä syyskuussa. Uudessa fulfilment centerissämme on käytössä tehokas AutoStore-keräysautomatiikka. Olemme kovin iloisia, että voimme tukea kotimaisen verkkokaupan kasvua täällä uraauurtavalla keräysteknologialla. AutoStoren tarjoama tehokkuus, tarkkuus ja skaalautuvuus ovat täysin omaa luokkaansa ja vievät kotimaiset 3PL-palvelut täysin uudelle tasolle. Kun tähän yhdistyy tehokas WMS-järjestelmä, asiakkaamme voivat aidosti kääntää ulkoistuspäätöksensä merkittäväksi kilpailueduksi.

Axla AutoStore on innovatiivinen ratkaisu ja on erinomainen verkkokauppiaille, joiden myyntinimikkeiden määrä on suuri ja joiden toimittamat tilaukset ovat tuotemäärältään maltillisia.
AutoStore on markkinoiden tehokkain keräyilyautomatiikka

Olemme verkkokauppalogistiikan johtava asiantuntija, ja yhdessä uuden Breeam Outstanding -sertifioidun fulfilment centerimme kanssa olemme suomalaiselle verkkokaupalle vahva kumppani. Meillä on jo tänään asiakkainamme useita palkittuja ja johtavia verkkokauppoja. Nyt kannattaa liittyä heidän joukkoonsa ja rakentaa tukeva alusta kasvulle.

Tutustu AutoStoreen!